Out of Myself-levyhöpinää

Arvoisat naiset ja herrat ja sekäettä, haluaisin pintapuolisesti tutustuttaa teidät soitin-ja lauluorkesteriin nimeltään Riverside.

Riverside olemassaolollaan todistaa, että Puolasta tulee muutakin kuin nettitrolleja, nimittäin myös ilmeisesti erittäin hyvää musiikkia! Yhtye on perustettu vuonna 2001 länsimaalaisittain luettuna hankalannimisten ihmisten toimesta. Vaikuttimia bändi on ottanut esimerkiksi sellaisilta mammuteilta kuin Pink Floyd, Marillion, Opeth ja Porcupine Tree. Niinpä ei ole lainkaan yllättävää että bändin itsensäkin tyylilaji on progressiivinen rock/metal, joskin olen itse löytävinäni myös kovasti alternativepuolen vaikutteita.

Olen ehtinyt tutustumaan vasta bändin ensimmäiseen, vuonna 2003 julkaistuun albumiin Out of Myself mutta meno vakuuttaa kovasti jo tässä vaiheessa. Jokainen Pink Floydiä joskus kuunnellut löytää varmasti ainakin muutamasta biisistä selviä yhtäläisyyksiä heppujen tavassa "maalata musiikkia". Jos on kuuntelija ehtinyt myös kuulla ja ihastua Marillioniin ja Porcupine Tree:hen, tuntuu Out of Myself samalta kuin tapaisi vuosien jälkeen vanhan ystävän; sama ihminen ei enää ole kyseessä mutta jotain tuttuja piirteitä silti yhä löytyy ja tapaamista väistämättä seuraavasta keskustelusta muodostuu kertakaikkisen lämmin ja hyväntuulinen.

Levyn yleisilme on hieman synkkä. Ei samalla tapaa kuin talviyöt ovat pimeitä vaan siten kuinka kesäyöt ovat vähemmän valoisia. Dream Theaterin kaltaisia äärimonimutkaisia soitinmasturbaatiorakenteita ei levyltä (kaikille jumalille kiitos siitä) löydy, vaan biisit ovat jopa kohtuullisen helposti lähestyttäviä progressiivisuudesta huolimatta. Voisikin ehkä sanoa että levyn progressiivisuuden aste on pieni (hehheh). Toki myös tämä levy vaatii useamman kuuntelukerran ennenkuin siihen pääsee lopulta sisälle, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoista sillä levyn kerran avauduttua aivojen musiikkia käsittelevät osaset suorastaan räjähtää.

Lyriikoista en osaa mainita juuta enkä jaata. En ole sitten Leevi & The Leavings-päivieni tavannut enää lyriikoihin kiinnittää suurtakaan huomiota, joten niiden kaivelun ja merkityksien tulkinnan ynnä muun sanoituksiin liittyvän saatte te uteliaat tehdä aivan itse. Itse keskityn mieluummin nauttimaan musiikin ei-sanallisesta puolesta, mitä voin suositella kyllä varauksetta kaikille.

Kappaleita en myöskään sen paremmin viitsi kuin osaakaan lähteä syväanalysoimaan yksittäin kuten edellisessä musiikillisessa kirjoituksessani tein, sillä kyseisen levyn tapauksessa on vain paras itsekunkin tutustua albumiin itse. Näiden sanojen myötä: The Curtain Falls.