Ihmisen vanheneminen on tosiasia jonka vain harvat kiistävät. Vanheneminen elikkäs ikääntyminen johtuu suurimmaksi osaksi elimistön rappeutumisesta, siitä että tietyt solut eivät ole uusiutuvaa mallia vaan aikaa myöten rupeavat rapistumaan ja kuolemaan pois eikä uusia synny tilalle. Kun tämä prosessi sitten etenee riittävän pitkälle on seurauksena yleensä kuolema. Kuolema taas on siitä vähän ikävä olotila että kuoleman rajan ylittyessä ihmisen aivotoiminta lakkaa muiden elintoimintojen ohella, mikä taas mitä merkittävimmässä määrin vaikeuttaa informaation käsittelemistä mitä yleisesti ottaen pidetään yhtenä elämän kriteereistä.
Mutta näin ei tarvitsisi olla. Olen lähes yhtä kova reduktionisti kuin Kari Enqvist joten näen ihmisen samalla tavalla osana luontoa ja luonnonlakeja kuin kaikki muukin olevainen yksittäisistä kvarkeista kokonaisiin galaksikuntiin. Mikään tuntemamme fysiikanlaki ei sano kehomme atomeille että "kuolkaa" joten mitään varsinaista pakkoa tälle vastenmieliselle toimenpiteelle ei ole. Eräs meduusa, Turritopsis nutricula nimeltään, on toistaiseksi ainoa tunnettu eläin joka on biologisesti kuolematon. Ainutlaatuisuudestaan huolimatta turritopsis olemassaolollaan todistaa biologisen kuolemattomuuden mahdollisuudesta.
Miksi ihminen, tai mikään muu eliö, ei sitten ole evoluution kautta syntynyt kuolemattomaksi? Vastaus on luonnontieteilijöille ilmeinen ja lopuillekin lähinnä tylsä; kuolemattomuudesta ei olisi ollut mitään merkittävää hyötyä lajin jatkumisen kannalta, sillä eliöille on (yleensä) riittänyt yksinkertaisempi syö-juo-nai-kuole -elämä. Varsinkin kohta "nai" on avainasemassa elämän suuressa kilpavarustelussa, sillä lisääntymiskyky-ja-tahti on lajin kannalta tärkeää.
Miltä se sitten tuntuisi?
Niin, millaista olisi olla kuolematon? Olen aivan varma, että jokseenkin jokainen ihminen on jossakin vaiheessa elämäänsä miettinyt yön pimeinä tunteina kysymystä elämästä ja kuolemasta. Useimmat heistä ovat jopa harmitelleet kuoleman välttämättömyyttä. Näin on myös minunkin kohdallani, ja olen myös käynyt monia keskusteluja aiheen tiimoilta, mutta niistä lisää hieman myöhemmin.
Rajattoman pitkässä elämässä olisi kieltämättä kiistattomia hyötyjä. Kuin haltiat dragonlance-sarjassa konsanaan voisin minäkin kuluttaa esimerkiksi vuodenkin elämästäni ihan vain katsellen kuinka ruoho kasvaa. Tai miltä kuulostaisi viettää elämästään viisikymmentä vuotta, tai sata vuotta, sulkeutuneena maailman huippukirjallisuuden pariin? Ehkä myös vakaa aikomukseni kuunnella lävitse kaikki YleX:n Hyvä Veli-musiikkiohjelmassa esille tulevien hyvien bändien tuotannot voisi jopa olla saavutettavissa.
Olen suhteellisen varma, että ainakin omalla kohdallani koko aikakäsitys muuttuisi täydellisesti, jos nyt ei heti niin ainakin seuraavan sadan vuoden kuluessa. Mihin enää olisi kiire? Miksi hoppuilla enää minkään asian suhteen? Kun opiskelu ei maita niin nou hätä, siirryt vain työelämään vaikka viideksi vuosikymmeneksi ja taas riittää rahaa (ja samalla motivaatiota, sillä usein motivaatio == raha) käydä koulut loppuun ja viettää railakasta opiskelijaelämää. Käsite "ikiteekkari" saisi aivan uuden merkityksen! Tämä(kin) mahdollisuus luo tosin melkoiset paineet terveyspuolen ja lääketieteen suuntaan, sillä mitäpä iloa biologisesta kuolemattomuudestakaan enää on jos maksa päättää päivänsä jo ennen kuin ikuisuus ehtii käytännössä edes alkaa.
Rikollisuus kiittää
Biologiseen kuolemattomuuteen liittyy kiistatta myös melkoisia varjopuolia. Jos oletetaan että ihmisluontoon ei muilta osin kajota niin impulsiivisuus, väkivaltaisuus ja kaikenlainen muukin ihmisen kykeneväisyys kiusantekoon toisille ihmisille ja eläimille olisivat yhä läsnä, mutta tällä kertaa rikollisuutta ei olisi rajoittamassa edes jenkkien jakamat tuhatvuotiset vankilatuomiot sillä jos minä kykenisin viettämään sata vuotta ihan vain kirjallisuuden parissa, kykenisivät myös rikolliset suurella todennäköisyydellä istumaan vankilassa saman ajan tai kauemminkin, kunhan vain kannustin on riittävän suuri. Itse olen tosin luonteeltani nykyisin optimisti ainakin jossakin suhteessa (kiitos Valtaojan Eskon) enkä usko että edes nykyaikana rangaistuksen pelko olisi suurimmalle osalle ihmisistä se ehdoton motivaattori olla rikkomatta lakia, ainakaan vakavempien rikosten kohdalla. Mutta rikoksiahan ne ovat pienetkin rikokset...
Henkirikokset ovat tottakai luku sinänsä. Mahtaisivatko monetkin olla taipuvaisempia riistämään toiselta ihmiseltä hengen jos tietäisivät että siitä seuraa vain väliaikainen linnatuomio? Tai madaltuisiko kynnys "valita ammatiksi" esimerkiksi palkkamurhaaja? Mene ja tiedä, minulla ei ole antaa näihin kysymyksiin vastauksia. Mutta ehkä scifikirjallisuus tarjoaa vastauksen; Iain Banksin Kulttuuri-sarjassa ei yhteiskunnassa vallitse lakeja lainkaan. Ihmiset ja muut eläväiset ovat oppineet jo aikoja sitten herättämään ihmisen eloon kuolleista jolloin seuraus vakavasta henkirikoksestakin on vain se ettei tekijää enää kutsuta bailuihin. Ajatus ei sinänsä ole edes kovin kaukaa haettu, sillä johan jo nyt tiedämme, että niin ihmisen kuin kaikkien muidenkin elävien organismien perimään on kirjattu se, minkälainen ihmisestä tulee, joten ottamalla perimä talteen voidaan surmatulle ihmiselle rakentaa uusi ruumis. Ruumis ei vielä tietenkään yksistään riitä joten tarvitaan myös varmuuskopio, mielellään mahdollisimman ajantasalla oleva. Ja sekään ei mikään luonnoton temppu ole; senkusta vain tietyin väliajoin, esimerkiksi tunnin tai kahden välein, otetaan itseys talteen hyperlerpulle ja äksidentin sattuessa etsitään viimeisin varmuuskopio ja lätkäistään tiedot talteen uutuuttaan kiiltelevään ruumiiseen ja taas bailataan. Itse uhri ei kokisi sen kummempaa kuin nykyisetkään koomapotilaat viikkojen tai kuukausien koomasta herättyään. Tämänkaltaiset metodit herättävät tosin suunnattoman suuria kysymyksiä mm.toteutustavoista ja yksityisyyden suojelemisesta, mutta ne olisivat aivan toinen kirjoitelma jo sinänsä, eli en siis puhu niistä mitään. Niihin kysymyksiin Te saatte vastata aivan itse pienen pääkoppanne sisällä.
Kuolemattomuuden monet kasvot
"Konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki" kertoo sananlasku, joka pätee tälläkin kertaa. En suinkaan ole ainoa kuolemattomuutta miettinyt ihminen sillä mm. scifi-kirjallisuus on jo esitellyt meille useitakin eri mahdollisuuksia kuolemattomista eliöistä, joten käyn pintapuolisesti lävitse muutamia mahdollisuuksia:
I. Biologinen kuolemattomuus
Tämä lienee se todennäköisin ja myös nopeiten toteutuva vaihtoehto. Geenitutkijat kaikessa viisaudessaan löytävät keinon estää ihmiskehon rappeutuminen ja solujen uusiutumattomuus. Tämän niksin varjopuolena, tai toiselta kantilta siunauksena, ihmisestä ei varsinaisesti tule kuolematonta vaan elämän päättyminen on edelleen mahdollista esimerkiksi onnettomuuden tai, jos olemattomuus alkaa vaikuttamaan paremmalta vaihtoehdolta, oman käden kautta.
II. Kyberihmisyys
Tietokoneiden laskentakapasiteetti saadaan siihen pisteeseen että ihmisen aivot voidaan korvata tietokoneella. Käytännössä tähän tulee menemään vielä toivottoman kauan aikaa, sillä ihmisaivot sisältävät n.200 miljardia aivosolua jotka ovat kytkeytyneet toisiinsa kymmenillä tuhansilla synapseilla. Tämä kapistus tarkoittaa niin tajutonta määrää laskutehoa, etteivät ihmisen rakentamat nykyiset, alkeelliset tietokoneet pysty edes yhdessä vastaavaan laskentatehoon. Tämä on, kuten arvata saattaa, pienimuotoinen ongelma, sillä tuskinpa kellään on intressiä rakentaa planeetallista tietokoneita yhden ihmisen aivoja korvaamaan. Mutta onneksi tähän on olemassa aivan todellinen, fysiikan lakeja sievästi totteleva ratkaisu: kvanttitietokone. Tämä scifiltä haiseva sana on laite, joka normaalin tietokoneen bittien sijasta käsittelee tietoa kubitteina. Lyhyt esittely laitteen toiminnasta voisi olla paikallaan: bitillä voi olla kaksi tilaa jotka ovat siis loogiset 1 tai 0. Kubitilla on lisäksi vielä kolmaskin tila; 1 ja 0 samaan aikaan eli niin kutsuttu superpositio. Kubittia ei kuitenkaan tule tulkita vain hienoviriteltynä bittinä, sillä kvanttilaskennan koko huimaava tehokkuus perustuu laskutoimitusten suorittamiseen rinnakkain perinteisten tietokoneiden sarjalaskennan sijaan. On kuitenkin vielä epäselvää, onko edes teoreettisesti mahdollista koskaan valmistaa kvanttitietokonetta joka mahtuisi millään tavalla järkevään tilaan kyberihmiskäyttöä ajatellen. Mutta Toivossa on hyvä elää, tuumasi jo lapamato aikoinaan.
Kunhan aivojen korvaaminen elottomalla aineksella saadaan ratkaistua, onkin kaikki eteenpäin silkkaa pässinlihaa, tai paremminkin pässinmetallia. Hermotutkimus kehittyy valtaisalla vauhdilla, eikä ole mitään syytä olettaa etteikö ihmiskehon muita komponentteja voitaisi tulevaisuudessa korvata mekaanisin, elottomin rakentein. Aineenvaihduntaakaan ei enää tarvitsisi järjestää sillä mitäpä "robotti" sellaisella tekisi mikä sekin osaltaan yksinkertaistaisi kyberihmisen rakennetta.
III.Olipa kerran aivan uusi elämä
Tämä vaihtoehto kuuluisi oikeastaan raskaan sarjan scifikirjallisuuteen, mutta koska kyseessä on silti teoriassa täysin mahdollinen vaihtoehto niin esittelen sen lyhyesti silti.
Kosmologit ovat hiljattain (edellisen vuosisadan aikana) todenneet että kotoinen maailmankaikkeutemme on mallia ikuisesti laajeneva. Eli alkuräjähdyksestä liikkeelle lähtenyt laajeneminen ei lopu koskaan (todellisuudessa se jopa kiihtyy) ja termodynamiikan tylyjä lakeja totellen myös kaikkeutemme entropia voi vain kasvaa. Tämän seurauksena on, että tajuttoman pitkän ajan kuluttua ei taivaalla loista enää kuin kenties muutamia miljoonia tähtösiä, kunnes nekin hiljalleen polttavat vetynsä pois ja sammuvat. Jurassic Parkin Ian Malcolm totesi että "elämä keksii keinot" ja niin sen on kaikkeudessamme pakko tehdäkin. Tulevaisuudessa elämä ei siis voi millään enää jatkaa lähelläkään siinä muodossa kuin jona sen nyt tunnemme, vaan käytännössä elävän elukan koon tulee kasvaa rajusti, siis aivan käsittämättömän rajusti. Tulevaisuuden blogikirjoittajat ja muut eläväiset ovatkin fyysiseltä kooltaan todennäköisesti keskikokoisen planeetan luokkaa, ja heidän koostumuksensa voi olla melkein mitä tahansa joka vain kykenee käsittelemään informaatiota; sähkömagneettista säteilyä, suunnattoman kokoisia alkeishiukkasrihmastoja ajelehtimassa avaruuden äärettömyyksissä, lähes mitä vain. Samoin energiakriisistä johtuen heidän ajatuksensa tulee toimimaan hiiiiitaaaaaasti; yksi meille normaali ajatus voi viedä kosmiselta ikiolennolta ihmisen ajassa mitattuna satoja tai tuhansia vuosia. Mutta äärettömästi laajeneva universumi tarjoaa kyllä aikaa.
Energiakriisi on kuitenkin edessä myös heillä sillä viimeistenkin tähtien sammuessa ei energiaa ole tarjolla enää juuri muualta kuin mustista aukoista Hawkingin säteilyn muodossa. Mustat aukotkaan eivät kuitenkaan ole ikuisia, vaan aivan käsittämättömän pitkän ajan jälkeen viimeinenkin musta aukko höyrystyy olemattomiin. Siihen päättyy todennäköisesti myös tällaisen kaikkeuden eläväisten taru.
IV. Olipa kerran vanha elämä
Myös tämä vaihtoehto sijaitsee kaukana scifikirjallisuuden tontilla, sillä nykytiedon valossa tämä ei tule koskaan realisoitumaan. Mutta esitän sen silti, aivan vain siitä syystä koska kyseessä on niin seksikäs ajatus.
Mitä mainioimmassa kirjassaan "Päättymättömät päivät kuolleena" Marcus Chown esittelee lukijoillensa todella mielenkiintoisen ajatuksen: jos maailmankaikkeus ei olekaan ikuisesti laajeneva ja laajeneminen kääntyy aionien jälkeen takaisin supistuvaksi niin mitä käy elämälle? Tästä supistumisesta seuraa mm.taustasäteilyn lämpötilan kasvu eli avaruus ei enää olekaan kylmä paikka vaan itseasiassa siitä tulee maailmankaikkeuden suurin sauna; taustalämpötila kohoaa nykyisestä absoluuttista nollapistettä lähestyvästä arvosta aina aluksi nollaan celsiusasteeseen ja siitä tasaisesti kasvaen kunnes lopulta käytettävissä on niin paljon energiaa että tulevaisuuden äly ja elämä alkaa toimimaan yhä nopeammin ja nopeammin kunnes se saavuttaa huikean kliimaksinsa jossa yhden ajatuksen mittaiset ajanjaksot ovat niin käsittämättömän lyhyitä (käytännössä lähellä planckin aikaa) että käytännössä ikuinen elämä on saavutettu! Mahtavaa, eikö? Sekavaa? Kyllä. Mutta täynnä mahdollisuuksia? Kyllä! Tätä loistavaa tulevaisuutta varjostaa vain se tosiseikka, ettei se nykytiedon valossa koskaan tule toteutumaan.
Pessimisti ei pety eikä optimisti ylläty.
