"In the beginning the Universe was created. This has made a lot of people very angry and has been widely regarded as a bad move." -Douglas Adams

torstai 7. huhtikuuta 2011

Ruokaporua

Iltalehti uutisoi tänään 7.4 raflaavasti otsikolla "Asiantuntijat: kouluruoka uhkaa lasten terveyttä". Otsikko on tälläkertaa jopa vähän vajaat puoliksi totta.

Heti jutun alussa kerrotaan vähän näistä "asiantuntijoista", eli Kahdesta Huolestuneesta Äidistä, jotka selvittivät kouluruoan lisäaineiden määrän. Äideistä toinen kommentoi selvinnyttä näin:
"- Tieto oli kyllä yllättävä. Ruokalistan ruoissa oli 450 kertaa jotain lisäainetta. Lisäksi oli muitakin aineita, joiden käyttö on mielestäni kyseenalaistettavaa"

Juu, tämähän on tottakai aivan suora osoitus siitä kuinka lapsia suorastaan myrkytetään kouluissa. En tänään jaksa kuitenkaan dramatisoida asiaa enempää vaan tyydyn toteamaan että onneksi mielipiteillä ei ennenkään olla jonkun asian faktuaalisuutta ratkottu. Koska olin jo valmiiksi hivenen tylsistynyt päivän uutisia lukiessani, päätin sitten koittaa googlella onneani että löytyisikö asiasta jotain normaalin ihmisen käsityspiirissä olevaa faktatietoakin. Eikä internet jättänyt taaskaan pulaan vaan löytyihän sitä tietoa aivan uutislähteistäkin: Yle näkyy julkaisseen uutisen jo lokakuussa 2009 jossa tyrmätään iltalehden yritys kohunherätyksestä aika nätisti, ja uutisessa haastateltu tutkija ampuukin näyttävästi alas sellaisia väittämiä kuin elintarviketeollisuuden maksimaalinen voitontavoittelu ihmisiä myrkyttämällä (sigh), lisäaineiden haitallisuus sekä luonnollisen ruoan ehdoton pyhyys.

Samalla etsintäreissulla löysin myös hyvinkin mielenkiintoiselta ja tutustumisenarvoiselta vaikuttavan molekyyligastronomia-blogin jossa aihetta on myöskin sivuttu, varsin pätevästi vieläpä.

Mutta iltalehden juttu ei ole vielä loppuunasti käsitelty joten palatkaamme siihen. Uutisessa mainittu ylilääkäri Veli-Pekka Valkonen on huolestunut: "Valkonen pitää uhkana sitä, että lapsille tarjotaan ruokaa, jossa on paljon erilaisia lisäaineita, vaikka ei tiedetä yhtään niiden yhteisvaikutuksista pitkällä aikavälillä.

- Lisäaineet uhkaavat rasittaa tulevaisuudessa useiden kehoa ennennäkemättömällä tavalla. Varmaa on jo nyt se, etteivät tällaiset ruuat tue lasten hyvinvointia, Valkonen sanoo.
"

Siis hetkinen, tässähän on oikein malliesimerkki virheellisestä logiikasta. Ensin kerrotaan ettei vaikutuksista tiedetä, mutta varmaa kuitenkin on "etteivät lisäainepitoiset ruoat tue lasten hyvinvointia"? Väittämä on kahdella tasolla väärin; epätosi premissi ("lisäaineet ovat pahasta") johtaa automaattisesti siihen että myös väittämä on epätosi, sekä väittämä on vieläpä ristiriidassa itsensä kanssa. Ja vielä ylilääkäri...

Loppuosassa uutista löytyvätkin sitten nämä otsikon mainitsema asiantuntija, eikä minulla maallikkona ole hänen juttuihinsa paljoa sanottavaa. Mutta sen verran ihmettelen, että missä ovat muut asiantuntijat? Miksei kyseisten "paljastusten" johdosta ei haastateltavana ole ollut esimerkiksi Eviran henkilöstöä? No, tulevien päivien aikana tullaan varmasti näkemään muitakin aiheeseen liittyviä vakavammin otettavia juttuja mikäli kyseisen koulun ruoka on niin kovasti saatanasta kuin iltalehden jutun mukaan voisi luulla olevan.


Riittäköön tämä tältä erää, sillä näkyvyyttähän iltalehti kurjine uutisineen tämänkin kirjoituksen ansiosta hivenen sai. Valitettavaa, mutta niin isoa toimijaa kuin iltalehti ei voi sivuuttaa kauniisti ignooraten.Seuraava juttuni muuten käsittelee todennäköisesti tulevia eduskuntavaaleja ja kovasti on ainakin suunnitelmissa saada se kirjoitetuksi jo tulevan viikonlopun aikana. Mattimyöhäsille, vastaheränneille ja muutenvain asiasta tietämättömille kerrottakoon vielä että vaalien äänestyspäivä on 17.4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti