Tähtitieteen menneiden aikojen kaikuja

Aamun uutisia selaillessani silmään sattui varsin pistävästi kirjoitus, joka suorastaan huutaa pientä oikaisua ja tarkennusta, joten iltapuhteiksi ajattelin tarinoida pienimuotoisen tarinanpätkän.

Aloittakaamme itse uutisesta, seuraavassa katkelma siitä:

"Oma galaksimme Linnunrata sisältää huomattavasti enemmän planeettoja mitä tähän asti on arveltu – jopa enemmän kuin tähtiä.
Näin arvioi Nature-lehdessä vastikään julkaistu tutkimus.

– Aiemmin luulimme että Maa olisi ainutlaatuinen galaksissamme. Nyt näyttää siltä, että Linnunradalla tähtiään kiertää miljardeja samankokoisia planeettoja, sanoo professori Daniel Kubas."

Jos edellämainitusta kappaleesta korvaisi termin "galaksi" sanalla "aurinkokunta", olisi uutinen kelvannut sellaisenaan 1500-luvun sanomalehtien etusivun uutiseksi, sikäli mikäli siihen aikaan sellaisia olisi liiemmin ilmestynyt. Aristoteeliseen maailmanaikaan kyseessä nimittäin todellakin olisi ollut valtaisia uutinen,  ja itseasiassa hieman vastaava jytky kyseisellä vuosisadalla julkaistiinkin. Herran vuosina 1530 ja 1543 ihmiskunnan pimeää taivallusta lävitse synkän keskiajan valaisi soihdun lailla kopernikaanisen vallankumouksen nimellä nykyisin tuntemamme sattuma, joka sai alkunsa kun eräs mies nimeltä Nikolaus Kopernikus tähyili taivaita julistaen sittemmin ettei maapallo olekaan kaiken keskipiste, eikä sillä ole mitenkään erityistä asemaa suhteessa muihin planeettoihin. Moinen rienaus luonnollisesti kimmastutti katolisen kirkon, ja myös hieman vähemmän tunnetusti Martti Lutherin.

Luonto ei kuitenkaan tapojensa mukaisesti juuri kirkkojen näkemyksistä piitannut, joten kirkonmiesten vastusteluista ja pannaan julistamisista huolimatta kopernikaaninen vallankumous jäi vuosien vieriessä elämään saaden tulevina vuosisatoina jatkoa tähtitietelijöiden aluksi hoksatessa ettei aurinkokunta aurinkoinemme olekaan koko maailmankaikkeus, minkä jälkeen he käytännössä lähes saman tien totesivat, ettei edes kotoinen linnunratamme ole lähellekään kaikki-mitä-on, vaan että linnunradan kaltaisia galakseja löytyy universumistamme satoja miljoonia, kenties satoja miljardeja.Ajan saatossa syntyi ajatus nimeltä kopernikaaninen periaate, jonka mukaisesti maapallolla ei ole mitään erityisasemaa suhteessa muihin aurinkokuntamme planeettoihin, ja tämän periaatteen luonnollinen jatkumo on, että myöskään aurinkokunnallamme ei ole erityistä asemaa linnunradassamme, eikä linnunradallamme ole erityistä asemaa suhteessa galaksijoukkomme muihin galakseihin, eikä galaksijoukollamme ole erityistä asemaa suhteessa muihin galaksijoukkoihin ja niin edelleen ja niin edelleen.

Toinen hieman vastaava viime vuosisadalla syntynyt malli on nimeltään kosmologinen periaate, mikä puolestaan kertoo havaintojen ja tutkimusten perusteella että riittävän kauaksi zoomattaessa on koko maailmankaikkeus isotrooppinen sekä homogeeninen. Mikäli ajatus tuntuu oudolta ja sanat vierailta, voit asiaa havainnollistaksesi hivenen epätieteellisesti kuvitella maailmankaikkeuden esimerkiksi kahvikuppiin tai aamupuuroon. Yhtälailla ei sen paremmin maitokahvista kuin aamupuurostakaan ole erotettavissa mitään erityisiä alueita, olettaen tietenkin ettet satu nauttimaan aamupuuroasi esimerkiksi voisilmän kanssa!

Kun nämä kaksi periaatetta yhdistetään voidaan hyvin nopeasti päätellä maailmankaikkeuden (ja linnunradan) pursuavan niin tähtiä, planeettoja kuin kaikenmaailman muitakin taivaankappaleita tähtienvälisestä pölystä mustiin aukkoihin. Tähtiä linnunradastamme löytyy itseasiassa niin valtava määrä, että vaikka olettaisimme niistä vain kymmenelle prosentille kehittyvän omamme kaltaisen aurinkokunnan, voitaisiin maapallojen kaltaisia planeettoja odottaa löytyvän kotigalaksistamme siitäkin huolimatta satoja miljoonia. Vielä pisteeksi i:n päälle tottakai tulevat kosmologian tutkimukset sekä esim.NASAn luotaimien keräämä hirveä datamäärä (kuten myös varsin vahvat aurinkokuntien ja planeettojen syntyteoriat) joten aivan pelkän induktion pohjalla johtopäätös ei lepää. Näistä en ala kuitenkaan kertoilemaan sen enempää, sillä tutkimukset hyvin usein ovat laivakorppuakin kuivempia eikä niistä saa kiehtovia tekstejä oikein tekemälläkään.

Tämän tähtitieteen historian pikakurssin perusteella voidaan konkluusionina todeta, että professori Daniel Kubas on joko autuaan tietämätön kyseisistä periaatteista sekä tutkimuksista, tai iltasanomien (tai stt:n) toimittaja on ei-osannut poikkeuksellisen onnistuneesti. Olkoon kummin vain, tämä uutinen toimikoon siis malliesimerkkinä siitä miksei keltaisen lehdistön uutisointiin tule ikinä luottaa sellaisenaan, ainakaan mitä tiedemaailman uutisointeihin tulee. Toisaalta uutisen loppuosa on melkein asiallinen, olisin vain toivonut toimittajan käyttävän termiä gravitaatiolinssi valon voimistumista kuvaillessaan, jolloin asiasta kiinnostuneiden olisi ollut helppoa etsiä aiheesta lisätietoa.

Toki on kolmaskin mahdollisuus; Mr.Kubas voi myöskin olla harvinaisen ovela kettu, jolloin hän on hivenen epätieteellisesti esittänyt asian mahdollisimman lööppimyönteisessä hengessä. Mikäli näin on, ei Kubasia voida asiasta täysin tuomita sillä tiedemaailman rahoitus on maailmalla kertakaikkisen onnetonta, ja Suomessa vieläkin surkeampaa. Mutta tästä lisää tulevassa kirjoituksessani.